Sisustussuunnittelu Hanna Rantanen
Sisustussuunnittelija tietää kaapin paikan

Kohde-esittelyt

Täältä löydät kuvia muutamista suunnittelemistani kohteista vuosien varrelta,  ennen ja jälkeen remontin. Jokainen kohde suunnitellaan asiakkaan tarpeista lähtien, joten erilaisten tyylien ja aikakausien hallinta on olennainen osa sisustussuunnittelijan ammattitaitoa.  

Kohde: 60-luvun omakotitalo

Tässä 60-luvulla rakennetussa omakotitalossa haluttiin säilyttää alkuperäisen talon tyyliä ja olemusta, mutta yleisilme haluttiin moderniksi ja raikkaaksi. Vaikka talossa tehtiin suuria rakenteellisia muutoksia (mm. pesutilojen paikkaa muutettiin, ikkunat uusittiin jne.), haluttiin joitakin asioita säilyttää. Sisustussuunnittelun yhtenä lähtökohtana oli eteisestä kahteen suuntaan lähtevä, kauniisti patinoitunut mustapohjainen paneelikatto. Eteisestä olohuoneeseen jatkuva paneeliseinä, eteisen vanhat kattovalaisimet, kauniit väliovilasit sekä joitakin huonekaluja kuten tv-huoneen ja kirjaston kiinteät sohvat haluttiin kunnostaa ja ottaa edelleen käyttöön. Arkkitehtisuunnittelun toteutti ARKION Oy

 Kohde: Cafe Linkosuo Kauppahalli

Tampereen Kauppahallin vanhin kahvila, Cafe Linkosuo koki muodonmuutoksen. Vanhat tilat olivat epäkäytännölliset ja kuluneet. Remontissa uudistettiin sekä keittiön, palvelupuolen että asiakastilojen toiminnallisuus ja ulkoasu. Halli itsessään on vaativa ympäristö monine rajoituksineen, mutta nyt kahvilaan saatiin lisää avaruutta, raikkautta, omaa rauhaa (mm. rajaamalla tilaa osittain ruudukkoikkunoin ja verkkokatolla) sekä paljon viihtyisiä asiakaspaikkoja, joissa nauttia lounasta tai herkutella kahvikupin äärellä. Tyyli säilytettiin vanhaan halliin sopivana, vähän teollisuushenkisenä, mutta tässä ajassa raikkaasti erottuvana. Erilaiset tuolivaihtoehdot ja uusittu valaistus korostavat kunnostettujen, hallin alkuperäisten marmoripöytien luomaa tunnelmaa!

Uudiskohde: Loma-asunto

153-neliöinen lämpöhirsirunkoinen loma-asunto, jonka sisäverhouksessa on käytetty perinteisen hirsipaneelin sijasta Effex-paneelia, kalkkilaasti- ja maalipintoja. Lopputuloksesta haluttiin moderni, ajaton ja laadukas. Suunnittelutyö käsitti tilaratkaisujen suunnittelun, sisustus- ja valaistussuunnittelun, kiintokalusteiden ja puusepällä teetettyjen kalusteiden suunnittelun yhteistyössä asiakkaan kanssa. Kuvat: Uusi Koti-lehti/Hans Koistinen

Kohde: Omakotitalo

Lapsiperheen okt väsähtänyt ilme kaipasi pintaremonttia. Keittiö uusittiin kokonaan tarpeita vastaavaksi ja nyt se yhdistyy avarasti ruokatilaan. Osa vanhoja huonekaluja uudistettiin verhoilemalla. Uudet sohvat antavat tilaa useammallekin istujalle ja samalla niiden sijoittelu saa olohuoneen näyttämään paljon entistä suuremmalta. Yläkerrassa aula ja poikien makuuhuoneet saivat väri-ja tekstiilimuutokset. Kellarikerroksen varastohuoneesta tehtiin rento elokuvien katselupaikka. Sen seinissä on maalin lisäksi mustaa, hopeanhohotoista nestemäistä kangastapettia, joka parantaa tilan akustiikkaa. TV:n takana sen avulla saatiin myös sähkökaapin ovi huomaamattomasti piiloon.

Kohde: Tekstiili- ja kalustepäivitystä

Kaunis, suuri olohuone jäi hajanaiseksi tilaksi kalusteiden vääränlaisen sijoittelun vuoksi. Kääntämällä sohvat toisin ja hankkimalla tarpeeksi suuri matto sekä tv-tuoli ja uusi sivupöytä, saatiin tilasta nyt upea ja toimiva oleskelu-ja seurustelupaikka. Taulujen värimaailma toistuu hienosti uusissa tekstiileissä. Liian lyhyet verhot saivat jatkot helmoihinsa, nyt se laskeutuvat kauniisti ja kestävät myös koirien kiehnäyksen.
Ruokailutilaa ei uskoisi entisekseen, valoisat ja kauniisti laskeutuvat verhot  yhdessä pyöreän maton kanssa saivat ihmeitä aikaan, vanhat punaiset tuolinverhoilutkin ovat nyt osa kokonaisuutta.
Eteiseen tehtiin kohennusta uusimalla penkin pehmusteet laadukkaalla villakankaalla, joka henkii asukkaiden toivomaa englantilaista country-tyyliä. Suuri peili, uudet matot ja kenkä-vaatekaappi tuovat tilaan käytännöllisyyttä.
TV-/vierashuoneen huoneen ilme muuttui kalusteiden ja tekstiilien myötä valoisaksi ja kutsuvaksi tilaksi. Oikeat mittasuhteet kalusteissa ja matossa saivat tämänkin huoneen muuttumaan avaraksi ja tasapainoiseksi.

Kohde: Toimisto Eliel Saarisen henkeen 

Tähän Eliel Saarisen suunnittelemaan jugend-huoneistoon tehtiin edustus- ja toimistotilat sen alkuperäistä henkeä kunnioittaen. Koska yrityksen asiakaskunta on pääosin miesvaltaista, tilojen ilmekin sai olla aika maskuliininen. Suuressa neuvotteluhuoneessa säilytettiin upeat tummat katto- ja seinäpaneelit alkuperäisinä, muut seinäpinnat huoneistossa maalattiin ja valaistusta uusittiin tyyliin sopivammaksi. Kalusteissa huomio kiinnittyy varsinkin Eliel Saarisen suunnittelemaan ruokaryhmään, joka toimii myös neuvottelupöytänä, samoin eteisaulan upeisiin Hannes-tuoleihin ja -pöytään, jotka myös Saarisen käsialaa. Kaikki kalusteet tyyliä tukemaan löytyivät Booknäsilta.

Kohde: Paritalo

Paritalo kaipasi päivittämistä. Suurin ongelma oli keittiö, joka oli erotettu olohuoneesta väliseinällä. Väliseinä poistettiin, keittiö uusittiin kokonaan, valaistuksella oli tärkeä rooli uudistamisessa. Nyt perhe sai toivomansa suuren ruokapöydän ja valoisan jatkumon olohuoneeseen. Olohuoneessa ja takkahuoneessa uusittiin pinnat, valaistus, verhotangot ja verhot sekä joitain kalusteita. Yläkerran ahtaasta aulatilasta tehtiin viihtyisä "pelikatsomo", jossa edelleen myös työpiste ja matalan katon alla vielä seinän leveydeltä säilytystilaa.

Kohde: Ravintolatila, Pikante-ravintolat (TAYS)

Ravintola Finn-Med sai kasvojen kohotuksen, kun seiniä ja koko tilaa hallinneet suuret,levottomat seinämaalaukset poistettiin ja seinät saivat uuden raikkaan maalipinnan. Tilaa ryhdittävät tummemmaksi maalatut pylväät ja seinille sijoitetut Konto-akustiikkataulut, joiden kuvat ovat Hauki-designin käsialaa. Taulut toimivat paitsi katseen vangitsijoina, myös suuren tilan akustiikkaa parantavina elementteinä. Koska ravintolatila kokonaisuudessaan odottaa jossain vaiheessa remonttia, tehtiin muutos mahdollisimman pienellä budjetilla saaden silti suuri muutos tilan ilmeeseen. HUOM! Tila on remontoitu nyt kokonaan ja kuvia on tulossa lisää.

Kohde: Kokoustiloja, Pikante-ravintolat (TAYS)

TAYS/ Pikante-ravintoloiden kokoustiloja, tässä kuvia Tiimi-, Näsijärvi- ja Pyhäjärvikabineteista. Kaksi viimeksi mainittua on tehty jakamalla vanha ATK-luentosali kahdeksi erilliseksi kokoustilaksi. Kaikissa on haluttu jatkaa Tampere-linjaa, panostaa sekä viihtyisään, moderniin ulkoasuun että hyvään toimivuuteen. 

Kohde: Omakotitalo

Omakotitalon olohuoneen, ruokailutilan, eteisen sekä wc:n ilme kaipasi päivitystä. Asukkaat toivoivat ruokailutilan ja keittiön väliin tilanjakajaa, jolla näkymä keittiöön saadaan tarvittaessa suljettua. Vanhat sohvat ja piano haluttiin säilyttää, mutta ruokapöytä tuoleineen, säilytyskalusteet sekä tekstiilit ja pintamateriaalit uusittiin. Eteisessä säilytystilat muutettiin paremmin perheen tarpeita palvelemaan. Valaistukseen kiinnitettiin erityisesti huomioita. Remontin toteuksesta vastasivat Teiskon Raksa Oy:n pojat Ville ja Tommi.

Kohde: Kakkosasunto

Perheen kakkosasunto "maalla", aikuiset lapset. Olohuone ja kaksi vierasmakuuhuonetta remontoitiin toiveiden mukaiseen maalaisromanttiseen tyyliin. Huonekalut ovat pääosin jo asunnossa olleita. Olohuoneessa sohvaryhmä verhoiltiin uudelleen ja kirjahylly sijoiteltiin kahdessa osassa huoneen toiseen päätyyn. Siellä olleet nojatuolit korvattiin yhdellä uudella mukavalla lukutuolilla raheineen. Huonekalujen uudelleensijoittelulla olohuoneeseen saatiin muutenkin lisää tilan tuntua. Toisen vierashuoneen sänkyyn tehtiin pääty, jossa laskutilaa silmälaseille ja kännyköille, koska yöpöydille ei ollut kunnolla tilaa. Kauniit vanhat seinävalaisimet toimivat lukuvaloina.

Kohde: Kerrostalohuoneisto

Vanhan kerrostalokaksion ongelmana oli toimimaton ja pimeä keittiö. Asunnossa oli myös paljon hukkaneliöitä sokkeloisten väliseinien takia. Asunnossa uusittiin kaikki pinnat, keittiön ja makuuhuoneen välistä seinää siirrettiin, jotta makuuhuoneeseen saatiin tilaa vaatesäilytykselle ja uuteen väliseinään puhkaistiin ikkuna. Myös olohuone-keittiö-eteinen akselilla olleet turhat väliseinät poistettiin, jolloin tilasta saatiin avara ja valoisa. Raikas väritys antaa ryhtiä ja energiaa nuoren parin kotiin.

Kohde: Omakotitalo

Lasten muutettua kotoa pois tuli 80-luvulla rakennettuun omakotitaloon mahdollisuus tehdä yhdestä makuuhuoneesta ruokailutila. Samassa remontissa uusittiin myös keittiö, olohuone, eteinen sekä kodinhoito-ja pesutilat.

Kohde: Maalaiskartano

Vanhan maalaiskartanon salit kokivat täysremontti. Lattiat ja katot uusittiin. Koska lähitulevaisuudessa oli tilalle tulossa sukupolvenvaihdos, ei pitkäaikaisia tapettivalintoja haluttu tehdä tässä vaiheessa, vaan seinät päätettiin maalata. Malli seinien koristekuvioon kopioitiin purkuvaiheessa löytyneestä vanhasta käsinmaalatusta tapetista. Uudet verhot suunniteltiin vanhoihin huonekaluihin sopiviksi.

Kohde: Kerrostalohuoneisto

Kerrostaloasunto, johon tehtiin pesutiloja lukuun ottamatta täydellinen remontti ennen asukkaiden muuttoa. Muutoksessa pyrittiin käyttämään mahdollisimman paljon jo olemassa olevia huonekaluja, joista osaa vain tuunattiin mm. maalaamalla. Matkoilta tuodut etniset taulut ja koriste-esineet olivat yhtenä suunnittelun lähtökohtana, myös lukuisille kirjoille piti löytää toimiva ratkaisu, samoin tarpeeksi yöpymispaikkoja lasten kyläillessä kotona. Leipominen, säilöminen ja ruoanlaitto ovat asukkaille mieluista puuhaa, joten varsinkin keittiöön haluttiin remontissa satsata..

Kohde. Vanha omakotitalo

Vuonna 1928 rakennetun hirsirunkoisen omakotitalon sisätilat remontoitiin. Seinät tapetoitiin, katot maalattiin ja uusilla näyttävillä listoilla saatiin korostettua vanhan ajan tunnelmaa. Yläkerrassa tehtiin joitakin rakenteellisiakin muutoksia, joilla saatiin lisää säilytystilaa ja toimivuutta makuuhuoneisiin.

Kohde: Kartanon olohuone

Suuri olohuone kaipasi muutosta ja ajanmukaistamista. Tapetit ja osa kalusteista olivat selkeästi 90-luvun tyyliä ja epämukavat, jolloin koko huone jäi vähälle käytölle. Myös avotakka haluttiin muuttaa varaavaksi. Huoneessa olleet taulut, kattokruunu ja vanhat tyylihuonekalut olivat pohjana uuden ilmeen suunnittelulle.